Roskisprinssi

Ohjaajan työ

Ohjaaja

Ohjaaja on lopullisessa vastuussa elokuvan kaikista luovista ja taiteellisista ratkaisuista. Yleensä ohjaaja tulee elokuvan tekoon mukaan viimeistään käsikirjoituksen viimeisessä vaiheessa. Hän on mukana valitsemassa kuvauspaikkoja yhdessä kuvaajan ja järjestäjän kanssa. Erittäin tärkeä ohjaajan vastuualue on casting eli näyttelijöiden valinta elokuvan rooleihin.

Kuvaustilanteissa ohjaaja keskittyy näyttelijöiden ohjeistamiseen ja kuvien suunnitteluun yhdessä kuvaajan kanssa. Apunaan ohjaajalla on apulaisohjaaja joka toimii ohjaajan oikeana kätenä.

Lavastaja

Lavastaja auttaa toteuttamaan ohjaajan vision ja on päävastuussa elokuvan visuaalisen ympäristön suunnittelusta. Käsikirjoituksen pohjalta hän suunnittelee yhdessä ohjaajan ja kuvaajan kanssa mitä lavastuksessa tarvitaan ja esimerkiksi minkälaista värimaailmaa elokuvaan lähdetään hakemaan.

Lopulta lavastaja vastaa lavastuksen toteutuksesta yhdessä apulaistensa kanssa.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Roskisprinssi

(Roskisprinssi)

Formaatti:
Digi

Ohjaaja: Raimo O Niemi

Maa: Suomi Vuosi: 2011

Kesto: 100min Ikäraja: 7

Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland

Näyttelijät:
Jon-Jon Geitel, Pihla Maalismaa, Heikki Silvennoinen, Kristiina Elstelä


Jed ei itse tiedä mitä elämältään haluaa. Eräänä päivänä hän jättää kaiken taakseen, hyppää junaan ja päätyy lopulta itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa